Rakkauden alku

Tämä on ensimmäinen blogikirjoitukseni kotivuillani. Otsikko on hiukan suureellinen mutta niin täytyy nykyään olla. Kukaan ei lue juttua jos otsikossa ei luvata paljon. Tämä on vain vaatimaton rakkaudentunnustus rautatieasemille ja uusille kokemuksille. Elämälle. Asemiin liittyvä vapaudentunne, jännitys ja seikkailun halu on varmaan suuri syy miksi edelleen tunnen olevai ekä enemmän “kotona” kun matkustan. Joskus myöhemmin kerron, miten rakastuin valokuvaukseen. Se oli jo aikaisempi rakkaus. Mutta siitä joskus myöhemmin.

Samalla kun kirjoitan tätä, muistan lämmöllä hyvää ystävää kaveriseurueemme ensimmäiseltä interrailila. Hänen matkansa päättyi vain muutama viikko sitten.

Rakkaudentunnustus asemille

Vaikka itse vanhenen, rakkaus asemiin ja juniin säilyy. Ensimmäinen interrail ylioppilaaksi valmistumisen jälkeisen kesää. Asemien lattialla nukutut yöt. Aamun viileys, kahvin ja tupakan tuoksu. Lopulta saapuva juna. Jännitys ja parhaiden kavereiden kanssa yhdessä jaettu kokemus; tämä on elämää, vapautta, ei aikuisia kontrolloimassa. Ei edes kännyköitä. Siitä on pitkä aika, junat ovat nopeampia, itse hitaampi ja paljon olen maailmaa nähnyt sen jälkeen. Silti, asemalla vanhat tunteet kaivautuvat jostain aivokorteksin syvyyksistä. Vanha rakkaus ei kuole.

Pieni rautatieasema Espanjassa.